Etusivulle - Front page
Remarkabull Bullmastiffs

Pentuinfo - Puppy info

In English

Remarkabull pennut myydään aina Suomen Kennelliiton sopimuksella, rekisteröityinä ja mikrosirulla tunnistusmerkittyinä, asianmukaisesti madotettuina, eläinlääkärimme tarkastamina, kotioloissa kasvatettuina ja hyvin sosialistettuina myös yksilötasolla. Pennut ulkoilevat säiden salliessa isolla, turvallisella aidatulla pihallamme ja tutustuvat ennen luovutusikää myös perheen aikuisiin koiriin. Pennun mukaan annamme erittäin kattavat ohjeet pennun hoidosta ja ruokinnasta sekä bullmastiffin kehityksestä ja koulutuksesta. Maksamme luonnollisesti uuden omistajan ensimmäisen vuoden jäsenmaksun mikäli hän ei vielä ole rotuyhdistyksemme jäsen mutta haluaa liittyä mukaan.

PorthosAatos

Haluan tavata pennuistamme kiinnostuneet henkilökohtaisesti. Samalla kerron mielelläni lisää rodusta, näytän koiriemme kotiolot, pentujen tilat sekä tietysti myös koiramme. Jokainen pentue on meillä tarkkaan harkittu ja suunniteltu niin, että voisin jättää siitä itselleni koiran kotiin. Luonnollisesti tämä ei ole aina mahdollista ja pyrinkin sijoittamaan pentueen lupaavimmat koirat harrastamisesta ja näyttelyistä kiinnostuneisiin koteihin. Jos olet kiinnostunut sijoituskoirasta, ota hyvissä ajoin yhteyttä.

Mikäli sinua kiinnostaa tulla mukaan osaksi Tiimiämme; soita (jätä viesti vastaajaan mikäli et saa minua kiinni), lähetä sähköpostia tai tule moikkaamaan näyttelyissä!

Jokainen Remarkabull pentu tukee Bullmastiffit & Mastiffit ry:n Pelastustiimin toimintaa lahjoituksella.

Remarkabull puppies are always sold using Finnish Kennel Club sales contract. They are registered, microchipped and properly dewormed and checked by our veterinarian. Our breeding is home based and each puppy is well socialized also as an individual. Weather permitting, our puppies have access to our large, safe fenced yard and they also meet our older dogs before leaving to their new homes. You will receive thorough information about how to take care and feed your puppy as well as how bullmastiff develops and how it should be trained, socialized etc. We will, of course, pay the membership fee to our breed club (Finnish Bullmastiff & Mastiff Association) for the first year if you want to join and are not yet a member.

SaxonWiivi

If you are interested in our puppies, come and meet us. During your visit, I will gladly tell you more about the breed, show how our dogs live and where our puppies are being brought up. You will naturally meet our dogs, too.

So, if being part of our Team interests you; call (leave a message if I’m not able to answer), send me e-mail or come and meet us at shows!

Each Remarkabull puppy supports Finnish Bullmastiff & Mastiff Association’s Rescue with a donation.

Ylös - Top

Etusivu - Index | Modified Mar 13, 2012 | Copyright © 2007-2024 Sanna Vakkilainen | Site info | Suunnittelu Marikoo.fi